Törmäyskurssilla

Tammikuun pimeät aamut kietovat minut
tummanharmaaseen huopaan,
siihen, jonka löysin varaston lattialta.
Väsyneet illat, ja  viimeinen hetki,
jolloin silmät eivät tahdo enää pysyä auki,
mutta silti on jatkettava.
Tahdon päästä tavoitteisiin,
niihin epäselviin ja hauraisiin,
jotka eivät edes ole vielä selvillä.

Pala palalta lipsuu,
ote joka puristaa minua.
Se ajaa nurkkaan miettimään mitä pitää tehdä
ja miksi ylipäätään täytyy tehdä mitään.
Se pakottaa piirtämään,
niitä epäselviä elämän reunaviivoja,
jotka täytyy hahmottamisen vuoksi tehdä.

Puolityhjä taulupohja,
loppu pelkkää sotkua.
Monimutkaisia viivoja,
ulkopuolisen haastava tulkita.
Mutta siinä minä olen.
Kaikkien näiden sotkuisten viivojen keskellä.
Törmäyskurssilla.

Onko kaikki valo maailmasta talviunilla?
Ajatukseni kulkevat hidasta kehää, vailla määränpäätä,
vaikeita määritellä.
Auton valot sokaisevat silmiin.
Maailma pyörii hetken ympyrää.
Mutta siinä minä olen.
Itseni kanssa törmäyskurssilla.